13.6.17

Piirihallitus kaipaa tietoa!

Hei kaikki Kaakon piraatit, uudet sekä vanhat. 
Olemme pohtineet piirihallituksen kesken erilaisia tapoja saada informaatiota kulkemaan entistä paremmin koko Kaakon vaalipiirin alueella. Vaalipiirinä olemme laaja, ja meillä on useita kaupunkeja ja kuntia vaalipiirin sisällä. Siitä muodostuu tiettyjä haasteita, ja suurin niistä on lähinnä maantieteellinen etäisyys. Välimatkat ovat pitkiä ja toisaalta, kunnat ovat hyvinkin erilaisia, eikä meillä ole käsitystä mitä kaikkialla tapahtuu. 
Hallituksessa istuu tällä hetkellä siis porukkaa Kouvolasta, Kotkasta ja Lappeenrannasta. Mikkeli on hyvin pimennossa, samoin Pieksänmäki. Toivoisimmekin nyt yhteydenottoja jäsenistöltä; voitte kertoa kuulumisia omasta kunnastanne / pitäjästänne joko sosiaalisen median kautta tai vaikka lähestymällä ketä tahansa hallistuslaista sähköpostitse.
Kaipaamme erityisesti tietoa piraattitapahtumista joita haluaisitte mahdollisesti järjestää, mahdollisesta muusta aktiivisesta toiminnasta sekä niistä asioista, joihin kunnassanne haluaisitte että otamme kantaa. 

Tarkoituksenamme olisi aktivoitua myös siellä missä emme aktiivisia vielä ole; Jos saat itsesi lisäksi yhdenkin muun lähtemään esim. nyt kesällä telttailemaan, pitämään piknikkiä tai järjestämään muuta iloista tapahtumaa, ilmoita meille: laitamme tapahtuman piraattikalenteriin ja mahdollisuuksien mukaan meitä piirihallituslaisia tulee paikanpäälle seuraksi ja tutustumaan, sekä auttamaan alkuun kaikessa tarvittavassa. 
Tapahtumien ei tarvitse olla tapahtumasarja, eikä kokoontumisten säännöllisiä. Pääasia on, että tekemisen meininkiä löytyy ja on samanhenkistä rupatteluseuraa.

Olisi erittäin mukavaa saada Kaakon Piraattien ääntä kuuluvillekoko vaalipiirin alueella!

Ps. Hallituslaisten ajantasaiset yhteystiedot löydät Piraattiwikistä.

No comments:

Post a Comment