10.12.16

Jäsenkirje, joulukuu 2016

Kaakon piraattien jäsenkokous järjestettiin viime sunnuntaina Lappeenrannassa. Siellä vahvistettiin kahden ensimmäisen hakijan ehdokkuudet Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueelta. Aiheen tiimoilta tehdyn lehdistötiedotteen voi käydä lukemassa blogimme puolelta. Paikalle oli saapunut kiitettävästi paitsi vanhoja myös uusiakin naamoja. Piiritoiminta alkaa selvästi vilkastua, sillä kuntavaaleihin on aikaa enää alle neljä kuukautta.

Kaakossa aktiivit kokoontuvat tänä vuonna vielä kahdesti ennen joululomien alkua. Kouvolassa nähdään tiistaina 13.12. Cafe bar Columbiassa klo 18, ja Lappeenrannassa torstaina 15.12. Kauppakadun Teerenpelissä klo 20. Jos harkitset kuntavaaliehdokkaaksi ryhtymistä, kannattaa jompaan kumpaan tapaamiseen saapua paikalle. Lisätietoja Lappeenrannan miitistä saa Paavolta, Kouvolan päädystä niitä kannattaa kysellä Paulalta.

Jos kuntavaaliehdokkuus ei syystä tai toisesta kiinnosta, kannattaa muistaa mahdollisuus edustaa piraatteja kotikaupungin vaalilautakuntien suunnittelutyöryhmässä. Toimikunnan jäseneksi ei kuitenkaan pääse, jos esimerkiksi oma puoliso on ehdolla samoissa vaaleissa. Luottamustoimesta maksetaan palkkio, jonka suuruus on kunnasta riippuvainen. Tällä hetkellä kaakon piraateilla on yksi edustaja, joka toimii Lappeenrannan kaupungin kuntavaalityöryhmässä.

Vaalien lähestyessä kannattaa seurata aktiivisesti sekä piiriyhdistyksemme että jo valittujen ehdokkaiden somekanavia. Näin joulun kunniaksi voi käydä myös kurkkaamassa Piraattipuolueen uusia nettisivuja, joita on työstetty syksyn mittaan tunti jos toinenkin. Palautetta saa ja pitää antaa, ensi vuonna sivuston täytyy olla loistokunnossa! Rauhallista joulua ja hyvää uuttavuotta Kaakkois-Suomeen koko hallituksen puolesta!
Paavo Tertsunen
puheenjohtaja, Kaakon piraatit
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 50 492 4555

Paula Hassel
sihteeri, Kaakon piraatit
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 45 262 4994

No comments:

Post a Comment