24.10.16

Syyskokouskuulumisia

Piraattipuolueen syyskokous järjestettiin Jyväskylässä viime lauantaina. Kokouksessa jäsenistö päätti olla osallistumatta presidentinvaaleihin ja hyväksyi puoluehallituksen työstämän toimintasuunnitelman ja talousarvion ensi kaudelle. Kaakkois-Suomesta oli paikalla vahva edustus, joka myös kokousti oman hallituksen kesken heti puoluekokouksen päätyttyä. Piirit keskittyvät nyt entistä ahkerammin kuntavaaleihin. Monilla paikkakunnilla ensimmäiset ehdokkaat on jo nimetty ja hyväksytty. Ehdokasasettelu on paraikaa käynnissä myös täällä kaakossa.

Kaakon piraattien hallitus päätti järjestää vielä tämän kauden puolella ylimääräisen jäsenkokouksen, jossa vahvistetaan piirin ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat. Kokouskutsu joulukuussa järjestettävään kokoukseen lähetetään lähipäivinä: kannattaa siis pitää silmällä Facebook-sivuamme ja sähköpostitse saapuvia jäsenkirjeitä. Jäsenkokoukseen saa osallistua kuka tahansa, mutta sääntöjemme mukaan ehdokkuudesta kiinnostuneiden tulee lähettää hallitukselle kirjallinen suostumus viimeistään kolmea viikkoa ennen jäsenkokouksen järjestämistä. Tämä kirjallinen suostumus löytyy valmiissa muodossaan täältä

Jos tiedät haluavasi ehdolle kuntavaaleihin, tulosta ja täytä lomake välittömästi. Täytetyn lomakkeen voi postittaa tämän tekstin alla kerrottuun osoitteeseen tai toimittaa henkilökohtaisesti vastuuhenkilöillemme Lappeenrannassa, Kouvolassa tai Mikkelissä. Ehdokkuuden hyväksyminen vaatii paitsi ehdokkuutta tavoittelevan myös toisen yhdistykseen kuuluvan henkilön vakuutuksen ja allekirjoituksen.

Epäselvissä tilanteissa tulee olla suoraan yhteydessä allekirjoittaneeseen. Ehdokasasettelu jatkuu toki vielä ensi kauden puolella ja myös jäsenkokouksessa voi ilmaista halusta asettua ehdolle. Se kannattaa kuitenkin tehdä jo nyt, jos mahdollista. Mitä suuremmat listat keräämme, sen suuremmat ovat läpimenon mahdollisuutemme.

Kaakon piraattien puolesta,

Paavo Tertsunen,
piirin puheenjohtaja.

paavo.tertsunen@piraattipuolue.fi

Täytetyt lomakkeet voi lähettää minulle osoitteeseen:

Paavo Tertsunen
Punkkerikatu 1 B15
53850 Lappeenranta






11 comments:

  1. Your Blog is awesome. Really appreciate your work!

    ReplyDelete
  2. Keep up the good writing. please visit our beautiful website, spread the love, thankyou

    ReplyDelete
  3. The technical knowledge that is showcased through this blog is quite informative.

    ReplyDelete
  4. very thrilling blog. Alot of blogs i see in recent ti ng with your true paintings.

    ReplyDelete
  5. Thank u for sharing, i really like it

    ReplyDelete
  6. Really appreciate this wonderful post that you have here.

    ReplyDelete
  7. This is an excellent post I seen thanks to share it.

    ReplyDelete
  8. Really appreciate you sharing this blog.

    ReplyDelete