Loppukeväinen tervehdys karjalaisille
ja kymiläisille piraateille!
Arvoisat piiriyhdistyksemme jäsenet, kirjoittelen tässä nyt ensimmäistä kertaa puheenjohtajan roolissa. Osalle teistä nimeni saattaa olla tuttu jo viime kaudelta, mutta haluan kuitenkin puolueaktiiveista tuoreimpana esitellä teille lyhyesti paitsi itseni, myös nykyisen hallituksemme kokoonpanon.
Olen 23- vuotias opiskelija, piraatti ja järjestöaktiivi. Opiskelen kolmatta vuotta ympäristötekniikkaa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Koulunkäyntini ohella työskentelen paikallisella Syke Gym- kuntosalilla. Piraattipuolueen luottamustehtävien lisäksi toimin myös ympäristötekniikan opiskelijoiden ainejärjestön hallituksessa ja LUT School of Energy Systemsin akateemisessa neuvostossa hallinnon opiskelijaedustajana.

Minut valittiin kaakon uudeksi
puheenjohtajaksi viimeisimmässä Kaakon piraattien kevätkokouksessa,
jonka järjestimme maaliskuun puolivälin tienoolla aina yhtä
aurinkoisessa Kouvolassa.
Kokosimme tuolloin tulevalle
toimikaudelle piirihallituksen, joka järjestäytyi seuraavasti:
Paavo Tertsunen, puheenjohtaja
Paula Hassel, sihteeri
Antti Simola, varapuheenjohtaja
Mika Aromaa, varapuheenjohtaja
(Niina Saarenpää, hallituksen jäsen,
sittemmin eronnut tehtävästään)
Tämä kokoonpano saa haasteekseen
vuoden päässä häämöttävät kuntavaalit. Onnea meille!
Piraattipuolueen puoluekokous
järjestetään Lahdessa 11.6. klo 12.00. Meiltä kaakosta paikalle
on lähdössä vahva edustus, sillä luvassa on tärkeä ja
jännittävä päivä. Uuden puheenjohtajiston ja hallituksen vaalien
lisäksi esityslistalla on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
käsittely vuodelta 2015 sekä mahdollisen vastuuvapautuksen
myöntäminen asiakirjat laatineelle hallitukselle. Kokouksessa
tullaan keskustelemaan myös muun muassa siitä, tulisiko
Piraattipuolueen pyrkiä asettamaan ehdokas vuoden 2018
järjestettäviin presidentinvaaleihin.
Luvassa on siis mielenkiintoinen
rupeama, minkä takia kehotan jokaista jäsentä harkitsemaan
kokoukseen osallistumista. Kaakon aktiivit järjestävät
yhteiskyydin paikan päälle (reitillä Lappeenranta-Kouvola-Lahti).
Jos kiinnostuit, ilmoitathan siitä mahdollisimman pian
sihteerillemme Paulalle! (paula.hassel@piraattipuolue.fi)
Näillä eväillä kohti kesää!
- Paavo Tertsunen
No comments:
Post a Comment