Olen Tomi Simola, nettimaailmassa "Kouvolan senaattori". Sain lempinimeni kun olin ensimmäistä kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa muutama kausi takaperin SDP:n riveissä. Kunnallisvaltuutetuksi en päässyt, mutta istuin rakennuslautakunnassa yhden kauden. Silloiset työkaverini antoivat sitten minulle kutsumanimen senaattori, ja koska senaattoria käyttävät sen verran monet muutkin netissä, olen päättänyt olla nimenomaan Kouvolan senaattori.
Olen syntynyt marraskuussa 1983 Kuusankoskella. Olen asunut nykyisen Kouvolan alueella koko ikäni (lukuunottamatta yhtä kesää nuoruudessani, jonka vietin Karkkilassa) ja nykyisinkin asustelen emännän ja kahden koiran kanssa Kouvolan eskolanmäessä omistamassani kerrostalokaksiossa. Työskentelen nykyisin Kymen projektiasennuksella lvi-yleismiehenä. Aiempi työkokemukseni koostuu varastohommista ja metallipuolelta yleensä. Projektiasennuksella aloitin keväällä 2011 kolmen vuoden sairasloman jälkeen. (Burnout.)
Politiikkaa olen seurannut oikeastaan koko ikäni, ja ollut nyt ehdolla kahdesti. Ensimmäisen kerran siis pari kautta taaksepäin SDP:n listoilla ja viime eduskuntavaaleissa Piraattipuolueen riveissä. Seuraavaksi aion pyrkiä kaupunginvaltuustoon
Muutaman vuoden istuskelin Kouvolan työväenyhdistyksen johtokunnassa, nykyisin olen Kymen piraattien puheenjohtajana. Lisäksi olen ollut aktiivisesti ammattiliittoni (metalliliitto) paikallisosaston toiminnassa mukana. Työhistoriastani löytyy myös jakso työsuojeluvaltuutettuna toimimista.
Netistä minut löytää facebookista sekä tietysti joskus päivittelen varsinaista blogiani.
Minuun saa yhteyden myös sähköpostitse. [tomi.simola (at) piraattipuolue.fi]
No comments:
Post a Comment