6.8.11

Paula Hassel

Heips.
Olen Paula Hassel, kuljen netissä lähinnä nimimerkillä Tearcandy, tai blogissa lyhennettynä -tc-. Olen syntynyt tammikuussa 1981, joten tätä kirjoittaessa olen täyttänyt jo maagiset 30 vuotta, joten katson olevani aikuinen. Tästä syystä olen pysytellyt jokseenkin erossa piraattinuorista, ja keskittynyt lähinnä tähän paikallistoimintaan piraattipuolueessa.
Tällä hetkellä toimin Kymen Piraattien sihteerinä ja kouvolan puolen "tiedottajana" silloin kun tiedotettavaa jostain paikallisesti on. (Toimin myös piraattipuolueen tulevaisuustyöryhmässä.) Yritän motivoida ihmisiä tekemään jotain asioille, eikä aina vaan nurisemaan että jotain tarvitsisi tehdä. Minut tavoittaa vähintäänkin Kouvolan omista piraattimiiteistä (joka kuun toinen keskiviikko, tarkemmat ajat ja paikat voi tarkastaa piraattikalenterista.) ja joskus saatan hilpaista jopa Lappeenrannan miitteihin tai jopa Kotkaan asti.
Olen luonteeltani jonkinlainen realisti / pessimisti, mutta yleensä kanssani on suht helppo tulla toimeen, kunhan muistaa olla kaikesta samaa mieltä kanssani. ;)

Varsinainen narina-blogini on Kouvola-ilmiö jossa keskityn siis kitisemään asioista joista en pidä, keskittyen siis yleensä Kouvolan asioihin, mutta joskus ihan Suomenlaajuisestikin.

Asun mieheni ja kahden koirani (tanskandoggi Sani, kääpiöpinseri Serry) kanssa eskolanmäessä, Kouvolassa. Meillä on kerrostalokaksio, jossa remppa on edelleen vaiheessa. Ollut viimeiset kaksi vuotta, ja tulee olemaan seuraavat 20 vuotta. Opiskelen luonto- ja ympäristöalaa tätä kirjoittaessa (toivottavasti) viimeistä vuotta.

Minuun saa helpoiten yhteyden sähköpostini kautta [paula.hassel (at) piraattipuolue.fi] oli sitten asia mikä tahansa. Jos haluat liittyä piraattipuolueeseen, mene osoitteeseen olepiraatti.fi ja täytä vaadittavat kohdat. Jäsenmaksua meillä ei tällä hetkellä ole, ja toimintaan on helppo tulla mukaan. Jos vielä epäröit ja haluat lisätietoa, voit kätevästi hankkia sitä puolueen sivuilta tai tulemalla vaikka miittiin jutustelemaan niitä näitä. Meidät kymiläiset tunnistaa ainakin siitä, että olemme ottaneet tavaksemme tökätä johonkin kohtaa pöydän kulmaan piraattipuolue / kymen piraatit-plakaatin. Mukaan juttuun on helppo päästä.

No comments:

Post a Comment